Tiedote, 28.3.2025

Veljekset Rönkä Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

Elintarvikeyhtiö Veljekset Rönkä Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu Veikko Oljakan jatkaessa yhtiön palveluksessa Senior Advisor -roolissa. Veljekset Rönkä Oy:n hallitus on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi yhtiön hallituksen jäsenen, nykyisellään myyntijohtajan tehtävässä toimivan Petri Korvan. Korva aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä 12.5.2025.

Veikko Oljakka on toiminut Röngän toimitusjohtajana vuodesta 2010, ja hänen johdollaan yritys on saavuttanut merkittäviä tuotannollisia ja taloudellisia kehityksiä.

– Veikko on luotsannut Röngän läpi monien haasteiden ja poikkeuksellisten aikojen, johon on sisältynyt useampia tehdaslaajennuksia, kustannusten nousua, pandemiaa ja sumentunutta markkinatilannetta. Tästä huolimatta olemme pystyneet investoimaan tulevaisuuteen, kasvattaneet tuotantomääriämme ja liikevaihtoamme, kertoo Veljekset Rönkä Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juha Rönkä.

– Veikon työvuosien aikana yrityksen johdolla ja henkilöstöllä on ollut luottavainen ja turvallinen olo sekä työilo. Veikko johtoryhmineen on vienyt vahvasti eteenpäin Röngän liiketoimintaa. Haluan koko Veljekset Rönkä Oy:n ja hallituksen puolesta kiittää Veikkoa hyvin tehdystä työstä, Juha Rönkä jatkaa.

– Kuluneen viidentoista vuoden aikana ja jo ennen sitä olen antanut Röngälle kaiken osaamiseni ja kokemukseni. Matkaan on sisältynyt ylä- ja alamäkiä, ja välillä matka on ollut erittäin mukavaa ja välillä kuluttavaakin, mutta olen viihtynyt loistavasti Röngällä. Annan edelleen seuraajalleni ja yhtiölle työpanokseni luottaen kasvun ja oikeiden asioiden tekemiseen, Veikko Oljakka sanoo.

Uusi toimitusjohtaja Petri Korva on toiminut Röngällä myyntijohtajana ja hallituksen jäsenenä vuodesta 2019 alkaen.

– Petrin myötä saamme Röngän johtoon asiakaslähtöisen, ihmislähtöisen, kokeneen johtajan, joka tuntee yrityksen ja sen haasteet ja mahdollisuudet. Aiemman työhistoriansa johdosta Petri tuntee yhtiön, ja hänen on helppo hypätä uuteen rooliin ja tuoda osaamisensa ja kokemuksensa entistä vahvemmin yrityksen toimintaan, sanoo Juha Rönkä.

– Lähden nöyrin ja avoimin mielin yhdessä johtoryhmän ja hallituksen kanssa edelleen kehittämään toimintaamme. Näen yrityksessä edelleen valtavasti potentiaalia, hyviä käytänteitä ja arvostan Veikon tekemää työtä todella paljon. On todella rauhoittavaa tiedostaa Veikon osallistuminen edelleen yhtiön toimintaan ja kehittämiseen, mainitsee Korva.