Liha ja ruoka 17.6.2025 Teksti: Niina Jormanainen
Harri’s Food Factoryn taival Suomen kuudenneksi parhaaksi hampurilaisravintolaksi alkoi valtavasta henkilökohtaisesta tragediasta. Liha ja ruoka -lehden haastattelussa Harri’s Food Factoryn yrittäjä Harri Pynnönen.
Elettiin vuotta 2012 ja varkautelainen Harri Pynnönen työskenteli ravintolakokkina ja keittiöpäällikkönä. Siinä sivussa mies haaveili omasta katuruokavaunusta, mutta kiireet lykkäsivät unelmia aina tuonnemmaksi. Yhtenä heinäkuun päivänä Pynnösen päätä alkoi särkeä kovasti. Se onkin ainoa asia, minkä hän muistaa seuraavalta viideltä viikolta, minkä jälkeen mies heräsi sairaalassa liikuntakykynsä menettäneenä.
– Pilven reunalta palattuani sain kuulla, että olin sairastunut selkäydin- ja aivotulehdukseen ja joutunut kuukaudeksi hengityskoneeseen. Kun yhtäkkiä halvaantuu vyötäröstä alaspäin, niin kyllähän siinä menee omat arvot kokonaan uusiksi.
Pynnönen kertoo, että ensimmäiset pari vuotta meni sohvan pohjalla kattoa tuijotellessa. Lopulta mies tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei hän halunnut vielä jäädä sairaseläkkeelle, vaikka lääkäri sitä ehdotti.
– Olin koko ikäni tottunut tekemään töitä, ja niinpä toteutin viimein vuonna 2017 sen pitkäaikaisen haaveeni katuruokavaunusta, jossa alettiin myydä premium-burgereita lisukkeineen. Siitä alkoi Harri’s Food Factoryn tarina.

Harri Pynnönen on kiitollinen siitä, että pystyy edelleen työskentelemään ravintolassa. Kuva: Harri Suomalainen.
Luomuanguksesta syntyy mitä mehevin hampurilaispihvi
Kaksi kesää mentiin sitten vaunulla, mutta vähitellen ympärivuotinen yritystoiminta alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja Pynnönen alkoi etsiä sopivia tiloja ravintolalle. Kun Varkauden Päiviösaaren vanha Nesteen huoltamo lopetti, avasi Harri’s Food Factory siellä ovensa vuonna 2019.
Nykyään Harri’s Food Factoryssa työskentelee Harrin lisäksi kuusi nuorta ja monelle ravintola on ollut ensimmäinen työpaikka.
– Nuorille pitää antaa mahdollisuus. Kun kavereilla on asenne kohdillaan, niin hommat kyllä oppii. Ja kai olen jotain tehnyt oikein, kun nuoret ovat tykänneet olla meillä töissä. Minusta työssä pitää viihtyä, työilmapiiri kun välittyy suoraan asiakkaille.

Nykyään Harri’s Food Factoryssa työskentelee Harrin lisäksi kuusi nuorta ja monelle ravintola on ollut ensimmäinen työpaikka. Helsingin burgerifestareilla olivat mukana Niilo Kettunen, Ville ja Kalle Lankinen ja Roni Hahtala. Kuva: Niina Jormanainen
Harri’s Food Factoryssa panostetaan laadukkaisiin raaka-aineisiin ja ravintolassa käytetään paljon lähituottajien raaka-aineita. Tärkeä yhteistyökumppani on esimerkiksi Famifarm Oy/Järvikylä, josta haetaan kesäisin salaatit ja yrtit.
Hampurilaisten pihvit tehdään luomuanguksesta, joka laiduntaa Nurkkalan tilalla. Sinne on Harri’s Food Factorystä vain viitisen kilometriä. Myös teurastamo on lähellä, mistä liha menee niin ikään naapuriin, Sepon Lihatorille, jauhettavaksi.
– Kun liha tulee näin läheltä, raaka-aine on aina todella tuoretta. Luomuangus sopii burgeriin hyvin, sillä sen voi paistaa kypsäksi, mutta silti pihvi säilyy mehukkaana. Nurkkalan tilan omistaja Janne Räsänen sanoi sen johtuvan siitä, että lihassa on eri lailla rasvaa kuin muussa naudanlihassa. Laadukas raaka-aine on elinehto premium-tuotteiden valmistuksessa.

Luomuangus sopii burgeriin hyvin, sillä sen voi paistaa kypsäksi, mutta silti pihvi säilyy mehukkaana. Liha ja ruoka -lehden toimitus maisteli burgeria Helsingin burgerifestareilla ja annoimme sille arvosanaksi kirkkaan kympin. Kuva: Niina Jormanainen
Burgeriravintolaäänestyksellä iso merkitys
Harri’s Food Factoryn sijoitus Burger Lovers -yhteisön ja McCainin järjestämässä Suomen paras hampurilaisravintola -äänestyksessä on noussut tasaisesti. Viime vuonna ravintola äänestettiin sijalle 14, tänä vuonna sijoitus oli jo kuudes.
– Äänestyksellä on meille todella paljon merkitystä, ja olemme tämän vuoden sijoituksesta todella ylpeitä. Somessa alkoi heti tulla porukalta viestiä, että tulevat käymään. Muutenkin odotamme tästä lomakaudesta todella vilkasta. Porukkaa alkaa tulla juhannuksen jälkeen muualta Suomesta.
Kovien kokemusten jälkeen mies on ottanut menestyksen kiitollisena vastaan.
– Menestys tuntuu oikein hyvältä. Mutta ennen kaikkea olen onnellinen siitä, että saan yhä tehdä ruokaa ja elää unelmaani, joka ei koskaan jättänyt minua rauhaan.














