Liha ja ruoka 6-2024 Teksti: Niina Jormanainen Kuvat: Linda Helasmäki
Syyskuiset Elintarviketeollisuus-messut keräsivät yhdessä samaan aikaan järjestettyjen Logistiikka-, EuroSafety- ja Työhyvinvointimessujen kanssa saman katon alle 9 249 kävijää ja 323 näytteilleasettajaa. Kävijämäärä kasvoi 18 % vuodesta 2022, jolloin messut järjestettiin edellisen kerran. Kävimme läpi messutarjontaa, tässä joitakin mielenkiintoisia syksyn uutuuksia.
Keittopata ihastutti messuilla
Bedikan messuosastolla paiskittiin hommia koko nelihenkisen tiimin ja kolmen päämiehen voimin.
– Ensimmäinen messupäivä oli vilkas. Osastolla kävi paljon tuttuja asiakkaita ja kauppaakin syntyi. Fiilikset ovat siis kaikin puolin hyvät, analysoi Niko Nurminen.
Bedika tunnetaan perinteisesti leipomopuolen laitetoimittajana, mutta viime aikoina yrityksessä on tähytty yhä enemmän myös liha- ja valmisruokateollisuuden konemarkkinoille. Tampereella osastolla on ensiesittelyssä italialaisen Roboqbon keittopata, joka on Nurmisen mukaan kiinnostanut asiakkaita kovasti.
– Höyryllä toimiva keittopata on todella nopea, ja sen kapasiteetti taipuu 5 litran tuotantoeristä aina 800 litran eriin. Eniten löytyy käyttäjiä pienistä ja keskisuurista 15–200 litran tuotantoeristä. Tehokas pata säilyttää hyvin ruoan aromit ja värit ja on monitoiminen sekä laadukas, Nurminen kehuu.
Kuvassa keittopadan kanssa vasemmalta Niko Nurminen, Harri Huhtala, Jyrki Kantonen ja Ville Mukkala.
Räätälöityjä mausteseoksia ja luonnollisia makuja
Bonnella ja Conditella oli messuilla yhteinen messuosasto. Conditen Carl-Bertil Borg sanoi Bonnen olevan ”hyvä
match” heidän kanssaan samalle osastolle. Yritykset ovat tehneet paljon yhteistyötä tuotekehityksen saralla; Borg antaa esimerkiksi Conditen tärkkelysseokset, jotka käyvät hyvin yhteen Bonnen soseiden kanssa niin makeisiin kuin suolaisiin ruokiin. Condite esitteli messuilla erityisesti maustesekoituksia, ja Borg korosti Conditen tarjoamia mausteiden räätälöintipalveluita yrityksille.
Bonnella oli esittelyssä kaksi uutuutta, puolukka- ja luumusose, joulusesonkia varten. Luumusoseen maku oli hiottu kuivatun luumun kaltaiseksi, suomalaiseen joulumakuun sopivaksi. Bonnen Matti Väänänen esitteli myös maissisosetta, joka oli suora vastaus kuluttajien toiveisiin. Mikä on Väänäsen oma suosikki Bonnen valikoimasta?
– Makeista soseista suosikkini on mangosose, mutta se olisi liian tylsä vastaus, joten vastaan paprikasose, Väänänen vitsaili.
Kuvassa vasemmalta alkaen Bonnen Matti Väänänen, Conditen Carl-Bertil Borg, Esa Setälä ja Hanna Herhi sekä Bonnen Alpo Miettinen ja Conditen Kristina Klockars.
Teksti: Ilona Torvinen
Rehuanalysaattori varmistaa tuotteen tasalaatuisuuden
Bernerin analysaattorit ovat monessa elintarvikealan yrityksessä ahkerassa käytössä. Onhan raaka-ainevirran tasalaatuisuus tuotannon lopputuloksen ja kannattavuuden kannalta todella tärkeä asia. Tampereella Bernerin Jari Mäkelä esitteli Fossin rehuanalysaattoria, joka sopii muun muassa teurastamoiden sivuvirtojen analysointiin.
– Kun teurastamon sivuvirtoja hyödynnetään esimerkiksi lemmikkiruokatehtaassa tai rehuraaka-aineena, niin on tärkeää varmistaa esimerkiksi tietty proteiinipitoisuus. Meidän laitteella tuotannolle tärkeät seurattavat parametrit saadaan pidettyä varmasti ja todistetusti haluttujen arvojen sisällä. Proteiinin lisäksi analysaattori mittaa muun muassa raaka-aineen rasva-, kosteus- ja tuhkapitoisuutta, Mäkelä kertoo.
Kuvassa Berneriltä vasemmalta alkaen Jari Mäkelä, Matti Hurttia ja Hanna Kiminki, jotka kertovat messujen sujuneen vilkkaasti. Kolmikon mielestä elintarvikealalla näkyy muutenkin selviä piristymisen merkkejä.
Pakkauksissa korostuu ympäristöystävällisyys
140 maassa toimiva MULTIVAC esitteli messuständillään laajaa materiaalivalikoimaansa.
– Suomen MULTIVAC otti materiaalit myyntiin puolitoista vuotta sitten, ja nyt viime vuoden aikana valikoima on kasvanut tosi isoksi. Varsinkin valmissäkit ovat meillä iso juttu, Kimmo Vesterinen kertoo.
Toinen viime aikojen kova nousija on ollut kuorikalvo, jota käytetään muun muassa maustevoissa, soseissa ja koiranruokapötkylöissä.
– Ympäristöystävällisyys lisääntyy koko ajan materiaalivalinnoissa, mutta toki kysyntään vaikuttaa myös olemassa oleva konekanta. Pakkauksissa halutaan käyttää mahdollisimman vähän muovia ja liikettä on kohti entistä kierrätettävämpiä pakkauksia, Marko Manu selittää.
Manu kertoo, että MULTIVACin ylä- ja alaradoissa kierrätettävät monomateriaalit ovat jo arkipäivää, mutta kovin laajassa käytössä ne eivät vielä ole.
– Pakkausten lainsäädäntö on kesken, ja markkinoilla odotetaan EU:n päätöksiä. Vielä ei ole varmuutta, millaisia pakkauksia lainsäädäntö tulee jatkossa suosimaan. Varmasti mennään kohti mahdollisimman ympäristöystävällisiä pakkauksia, mutta millä tavalla, niin se on vielä epäselvää.
Kuvassa tyylilleen uskollisina Kimmo Vesterinen (vas.) ja Marko Manu.
Vemagin HPnx-vakuumiruisku uudistui
Nemcon osastolla pääsimme tutustumaan saksalaisen Vemagin uuteen HPnx-vakuumiruiskuun, jonka jatkuvatoiminen pumppausteho on 7600 kiloa tunnissa.
– Uudessa vakuumiruiskussa on vakiona pääsyöttölaakerin automaattinen voitelujärjestelmä ja plussaa on, että vakuumilinja on pestävissä, Nemcolla myyntiharjoittelija kaksi vuotta työskennellyt Mikko Niittymäki kertoo.
Niittymäki sanoo, että lisäksi uudessa ruiskussa on parannettu entisestään hyvää teknologiaa. Vakuumiruiskun syöttöaukot ovat isommat ja tuplaruuvit entistä hellemmät.
– Kirsikkana kakun päällä ruiskussa on vielä innovatiivinen kosketusnäyttö ja uusi hygieenisempi muotoilu. Ruiskua pääsee katsomaan seuraavan kerran messuilla IFFAssa, jota meillä jo odotetaan innolla.
Kuvan Mikko Niittymäki on opiskellut Viikissä elintarviketieteiden maisteriksi ja SeAMKissa bio- ja elintarviketekniikan insinööriksi.
Italialaista laatua pakkaamiseen
Linepackin osastolla messuvieraat pääsivät tutustumaan italialaisen Comekin pystymalliseen flowpack-koneeseen.
– Meillä on messuilla esittelyssä Comekin pienin malli, jolla voidaan tehdä pillow packeja. Isommilla malleilla voidaan tehdä myös doy packeja ja block bottom packeja, ja niihin voidaan lisätä uudelleensuljentanauha, Sami Mäenpää mainitsee.
Mäenpää kertoo, että Linepack on edustanut Comekin koneita nyt nelisen vuotta, ja niitä on mennyt teollisuuden lisäksi myös valmistaviin keittiöihin.
– Tampereen messuille on logistisesti helppo tulla toimistoltamme Ylöjärveltä, ja nyt odotamme täältä paljon liidejä, kuvan Sami Mäenpää (oikealla) ja Comekin Errica Emiliano sanovat.
Cobra Systemsin Zimplify korvaa Alpha Managerin tulevaisuudessa
Jos Elintarviketeollisuus-messuilla olisi jaettu paras asu -palkinto, sen olisi voittanut mennen tullen Cobra Systemsin henkilökunta kirkkaanvihreissä puvuissaan. Messuilla yrityksellä oli ensiesittelyssä uusi Zimplify-toiminnanohjausjärjestelmä, jolla elintarvikeyritysten myynti, varastonhallinta ja tuotanto sujuvat entistä paremmin.
– Meidän uusi Zimplify-toiminnanohjausjärjestelmä on nyt virallisesti valmis ja tarkoitus on, että kaikki 130 Alpha Managerin käyttäjää siirtyvät tulevien vuosien aikana uuteen järjestelmään, Cobra Systemsin Karoliina Fogelberg kertoo.
Alpha Manageriin verrattuna uudessa Zimplify-toiminnanohjausjärjestelmässä on paljon etuja, kuten laajempi varastonhallinta ja huippulaatuinen jäljitettävyys.
– Myös vanhan järjestelmän vahvuudet säilyvät. Järjestelmässä on tuttuun tapaan valmiina integraatiot keskusliikkeisiin ja uusia integraatioita on helpompi rakentaa. Myös useimpiin taloushallintajärjestelmiin on kaksisuuntainen integraatio, Kim Häggblom sanoo.
Cobralaiset kertovat, että uuden Zimplifyn myötä yritys pystyy tarjoamaan parempia ja laajempia ratkaisuja myös elintarviketukkureille. Monikielisyyden ansiosta pystytään myös palvelemaan paremmin yrityksiä, joilla on toimintaa useissa maissa.
Zimplifystä löytyy ratkaisu kaiken kokoisille elintarvikealan yrityksille.
Kuvassa Karoliina Fogelberg ja Kim Häggblom Cobran logoon hienosti mätsäävissä asuissaan.
Kokkolalainen Finmatec debytoi messuilla
Anders Asplundin luotsaamalle Finmatecille Tampereen messut järjestettiin hyvään aikaan. Toukokuusta asti täydellä teholla toiminut uusi yritys pääsi nyt esittäytymään asiakkaille.
– Finmatec jatkaa konkurssiin menneiden Mesmecin ja Foodmecin liiketoimintaa Kokkolassa, ja meille on tosi tärkeää päästä tapaamaan asiakkaita ja kertomaan uudesta yrityksestämme, Asplund sanoo.
Asplund kertoo, että suurin osa Foodmecin päämiehistä siirtyi uudelle yritykselle, mutta myös uusia päämiehiä löytyy. Messuilla esittelyyn pääsi muun muassa Brökelmannin keittokattila valmisruokapuolelle.
– Brökelmann tunnetaan Euroopan suurimpana mollatoimittajana, mutta heiltä löytyy myös laadukkaita keittopatoja, jotka taipuvat 100–1000 litran tuotantoihin.
Muita Finmatecin messuständin vetonauloja olivat ranskalaisen Manulatexin työturvallisuuteen liittyvät tarvikkeet, kuten käsineet, essut ja tunikat, sekä puolalaisen Wamman teurastustarvikkeet.
– Wammalta löytyy teurastus- ja leikkaamotarvikkeita a:sta ö:hön, katalogi on vanhanmallisen puhelinluettelon paksuinen, Teemu Mattila vinkkaa.
Kuvassa vasemmalta Teemu Mattila, Anders Asplund ja Mats Strandvall sekä Brökelmannin keittopata.
Monipuolinen täyttömuotoilija
Mistä tietää, että messuilla on ollut haipakkaa ja kauppaa on tehty? No, siitä tietenkin, että ääni on käheänä ensimmäisen messupäivän jälkeen!
– Meillä on ollut ständillä parhaimmillaan 12 myyjää tekemässä kauppaa. Suunnittelutoimistot ovat olleet hyvin liikkeellä. Ensimmäisen päivän jälkeen myyntisaldona on huikeat viisi kauppaa, Pulsotronicin-metallinpaljastin ja neljä Profilgate Aquaa, iloitsee Oratin Jouni Hyvönen.
Liha ja ruoka -lehden lukijoille Oratin Rinor Vuciterna haluaa kertoa enemmän japanilaisen Rheonin täyttömuotoilijasta. Rheonin edustus siirtyi Oratille viime joulukuussa Leipurilaite-liiketoiminnan mukana, ja täyttömuotoilijoita löytyy paljon Suomesta.
– Rheonin täyttömuotoilija on kompakti laite sen kapasiteettiin verrattuna. Sillä voidaan valmistaa 10–300 gramman painoisia tuotteita jopa 100 kappaletta minuutissa. Laitteen valtteja on myös monipuolisuus, sillä kyseinen Rheonin laite soveltuu moneen elintarviketeollisuuden alaan, kuten esimerkiksi leipomo- ja lihateollisuuteen. Sillä voi tehdä esimerkiksi lihapiirakoita tai täytettyjä pihvejä, pullia tai vaikkapa nakkipiiloja, Mochi-jäätelöitä, keksejä ja gluteenittomia leipomotuotteita. Eikä tuotteissa ole pakko olla täytettä, vaan sillä voi tehdä esimerkiksi tavallisia lihapullia tai gluteenittomia sämpylöitä.
Kuvassa Oratin Rinor Vuciterna (vas) ja Rheonin Richard Walloschek.
Tavoite: vuonna 2028 hiilijalanjälki nolla
Jukka Rantala kertoi Kiillon korostavan tämän vuoden messuständillä erityisesti brändin vastuullisuutta ja edelläkävijyyttä tuotteiden hiilijalanjäljen pienentämisessä.
– Tavoitteemme on, että vuonna 2028 olemme hiilineutraali yritys. Meillä on täällä esittelyssä joutsenmerkkituotteidemme hiilijalanjälkilaskelmat.
Rantala korosti myös elintarviketeollisuuden puhdistusvalidointia, johon Kiillolla on tarjolla Kiilto Pro Hyginet® – palvelu.
Tavoitteena Kiillolla on, että pesuprosesseissa kuluu mahdollisimman vähän vettä, kemikaaleja ja energiaa. Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi vastuullisia ovat Kiillon messuilla esittelemät uudet Pure-tuotesarjan tuotteet. Niissä on korvattu fosfonaatit muilla aineilla, jotka eivät fosfonaattien lailla jätevesien kautta luonnonvesiin päätyessään aiheuta vesistöjen rehevöitymistä.
Kuvassa vasemmalta Erja Metsävuori, Jukka Rantala ja Mia Jousmäki.
Teksti: Ilona Torvinen
Näistä maustesuolista ei pippurit rapise
Luonnonsuolistaan parhaiten tunnettu DAT-Schaub oli valinnut messuständille esittelyyn vähän pienemmän tuoteryhmän, maustesuolet.
– Hengittävä maustesuoli sopii esimerkiksi pippurimeetvurstille. Meillä on iso maustevalikoima, ja jos niistä ei löydy mieleistä, niin voimme tehdä mausteseoksen asiakkaan omalla reseptillä. Meidän maustesuolista mauste jää hyvin kiinni tuotteen pintaan eikä rapise pois, Petri Huhtasalo kertoo.
Hengittävien maustesuolien lisäksi DAT-Schaubilla on valikoimassa hengittämättömiä maustesuolia, joilla voidaan tehdä formu-tuotteita. Nämä sopivat lihan lisäksi myös juusto- ja kalamassan pintamaustamiseen.
– Ja joulun lähestyessä on tuotava esiin meidän kinkkuverkkoja. Meiltä löytyy 96-silmäistä kinkkuverkkoa, jonka poistaminen valmiin tuotteen päältä on huomattavasti helpompaa, kun liha ei ole päässyt valumaan silmien välistä, Teemu Kaila kertoo.
Kuvassa Petri Huhtasalo (vas.) ja Teemu Kaila, jotka lähettävät lukijoille sellaisia terveisiä, että DAT-Schaubilta onnistuu myös pienten erien tilaukset.
Koko linjan ajattelussa myös loppupää on tärkeä
Finnvacumin osastolla on näytteillä Digin etiketöintikone, joka on saanut juuri ennen haastattelua uuden kodin.
– Kuvittele pakkaus ilman etikettiä, no, sehän ei tietysti ole silloin pakkaus eikä mikään. Loppupään laite on todella tärkeä, kun ajattelemme koko linjaa, Finnvacumin Pertti Nerg innostuu, kun esittelee Digin etiketöintikonetta.
Digi on japanilainen perheyhtiö, jonka teollisuuskoon laitteet valmistetaan Englannissa lähellä Cambridgea. Finnvacumissa Digiä on edustettu jo parinkymmenen vuoden ajan, kunnes Finnvacum osti vuonna 2006 Digin liiketoiminnan itselleen.
– Digi LI on kapasiteettiinsa nähden kompaktin kokoinen, ei tarvita pitkää linjaa. Kone sopii hyvin pienille ja keskikokoisille sarjoille ja pystyy etiketöimään 60 pakkausta minuutissa. Digin laitteita ohjelmoidaan World view -ohjelmalla, joka käy kaikkiin merkin koneisiin. Uusin Digi LI -malli on nähtävissä Scanpackissa Ruotsissa lokakuussa, Nerg vinkkaa.
Kuvassa Makulihan Jussi Ali-Lekkala (vas.) ja Pertti Nerg paiskaavat kättä messukauppojen johdosta.
Italian Pack Argo on Comojärven lahja teollisuudelle
Italian Pack Argo on automaattinen rasiansuljentakone, joka saa Daytonin myyntijohtaja Jukka Rantasen hymyilemään.
– Pack Argo on suhteellisen tuore konetyyppi. Se on erittäin tehokas ja suorituskyvyltään huipputasoinen inline-rasiansuljentakone. Italian Pack pystyy toimittamaan koko linjakokonaisuuden annosteluineen, mutta Argo on mahdollista integroida olemassa oleviin linjoihin myös yksittäin, Rantanen selittää ja pohtii sitten: – Argo soveltuu siis myös hieman pienemmille tuotannoille. Toisaalta siinä on kasvunvaraa – kapasiteetti riittää myös tulevaisuuden kasvua havittelevan tarpeisiin.
Erinomaisen Argosta tekee Rantasen mukaan laitteen kahdeksan servomoottoria. Servoja on kuljettimissa, kalvonsiirtolaitteissa, grippereissä ja nostolaitteissa. Kalvonsiirtoa ohjaa kolme erillistä servoa, joiden avulla kalvon kireyttä on mahdollista hallita erittäin tarkasti. Hallittu kalvon kireys mahdollistaa aiempaa ohuempien ja kapeampien pakkauskalvojen käytön.
Servot takaavat tarkkuuden ja suorituskyvyn, ja servo-ohjatun prosessin avulla Argo soveltuu erinomaisesti myös nestemäisten tuotteiden siirtoon.
– Nestemäiset tuotteet, kuten keitot ja kastikkeet, liikkuvat nopeasti ja hallitusti, eivätkä ne pääse korkeammallakaan nopeudella läikkymään. Argossa on ns. anticrush system, jonka avulla laite tunnistaa, mikäli rasia ei ole työkalussa paikoillaan. Jos näin käy, kone keskeyttää työkalun noston, Rantanen selittää.
Kuvassa Jukka Rantanen ja Italian Packin Federico Cardinale esittelivät Argoa Tampereen Elintarviketeollisuus-messuilla. Jos koneen haluaa nähdä livenä, niin Daytonin edustajan kanssa voi matkustaa Comon kaupunkiin Italiaan. On niitä tylsempiäkin paikkoja tuotetestauksille!
Teksti: Ninnu Perälä