Metsärannan liha
PALVELUT: TUORELIHA, LIHAVALMISTEET, TEURASTUS
Metsärannan Liha on vuonna 1995 perustettu lähiruoan tuottaja ja edelläkävijä Punkalaitumelta. Yrityksen lihanjalostuksessa keskitytään oman tilan possuihin sekä lähimetsien valkohäntäpeuroihin ja halutaan palvella korkeatasoisesti kaikkia asiakkaita.
Possujemme hyvinvointi ja kasvuolot ovat yrittäjille ensisijaisen tärkeää: possuja ravitaan oman tilan viljalla, jotta possujen elinkaaren tunnetaan 100% varmuudella. Myös jalostus tapahtuu Metsärannan tilalla, joten ylimääräisiä stressaavia kuljetuksia ei ole. Kaikki tuotteet ovat GMO-vapaita.
Vapaasti metsässä kasvanut peura on luonnontuote parhaimmillaan. Valkohäntäpeurakanta on Punkalaitumella ja lähikunnissa tiheä, ja peuranlihat ovat useimmiten lähiseutujen metsästäjiltä.
Metsärannan tiloissa käsitellään pääasiassa possua ja riistaa. Palveluihimme kuuluvat: teurastus, leikkuu- ja paloittelupalvelu, palvaus sekä jalosteiden ja säilykkeiden valmistus.
Kaikkia edellä mainittuja palveluita toteutetaan myös asiakkaan omista raaka-aineista.
Metsärannan tilamyymälästä saa mukaan kaikkia tuotteita jalosteista tuorelihaan ja riistaa saatavuuden mukaan.
Metsärannan Liha ja Metsärannan Kauppa Oy
Metsärannantie 100
31900 Punkalaidun
Puh. 02 767 5747