Landeli Group keskittää toimintoja Huittisiin

Liha ja ruoka 1 / 2023,  Teksti ja kuvat: Mari Hannuksela

Landeli Group Oy on myynyt Liedossa sijaitsevan tuoreen lihan käsittelylaitoksen. Liedossa tehtävät prosessit siirretään Huittisten toimitiloihin. Keskittämisellä tavoitellaan synergiaetuja sekä pienempää hiilijalanjälkeä.

 

Landeli Group Oy on myynyt Liedossa sijaitsevan tuoreen lihan käsittelylaitoksen. Laitoksessa leikataan ja osittain myös jatkojalostetaan sikaa, nautaa ja siipikarjaa. Liedossa tehtävät prosessit siirretään Huittisiin Lihajaloste Korpelan toimitiloihin vuoden 2023 viimeisen kvartaalin aikana. Kaikki nykyiset alihankintasopimukset pysyvät Landeli Groupin puolesta voimassa. Liedon henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuutta työskennellä konsernin muissa toimipaikoissa.

Kasvua yritysostoilla

Landeli Group on viime vuosina kasvanut merkittävillä yritysostoilla. Liedon laitos tuli yhtiön omistukseen, kun se osti Lihatukku Jouni Partanen Oy:n keväällä 2018. Lihajaloste Korpela Oy ostettiin vuonna 2020. Kaikki yhtiöt on fuusioitu emoyhtiöön, viimeisimpänä Korpela vuoden 2021 alusta. Nykyisin Landeli Group on Suomen kymmenen suurimman liha- ja valmisruokayrityksen joukossa. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2021 noin 44 miljoonaa euroa.

– Meillä on Landelilla neljä vahvaa brändiä: Maalaistuote Vataja, Pajuniemi, Lihatukku Jouni Partanen ja Lihajaloste Korpela, varatoimitusjohtaja Jari Kortelainen kertoo ja painottaa, että brändit pysyvät vahvoina. Synergiaa haetaan nimenomaan tuotantoon ja logistiikkaan.

Landeli Groupin varatoimitusjohtaja Jari Kortelainen esittelee Lihajaloste Korpelan helppokäyttöistä uutuustuotetta.

Keskittämisen ansiosta Landeli pystyy vähentämään merkittävästi logistisia päällekkäisyyksiä. Jari Kortelainen kertoo, että merkittävä osa Liedon laitoksen tuotannosta jatkojalostetaan Huittisissa.

– Ei ole mitään järkeä siinä, että meidän omat ja yhteistyökumppaneiden rekat ajavat edestakaisin Huittisten ja Liedon väliä. Tulevaisuudessa turhalle rekkarallille tulee stoppi, ja saamme tuotantoon käytettävät raaka-aineet jalostukseen entistä nopeammin. Monen tuotteen kohdalla yhden katon alle siirtyminen tarkoittaa asiakkaille jopa 24 tuntia parempaa tuoreutta.

Merkittäviä investointeja

Landelilla on tuotantolaitokset myös Honkajoella ja Kankaanpäässä. Miksi Liedon tuotanto siirretään nimenomaan Huittisiin? Huittinen on merkittävästi suurempi laitos kuin Honkajoki ja Kankaanpää. Tontilla on tilaa, ja se on logistisesti erinomaisessa paikassa kakkostien sekä Tampere-Rauma-tien risteyksessä. Lisäksi Huittisissa on tilava ja nykyaikainen, vain muutama vuosi sitten valmistunut logistiikkakeskus.

Jari Kortelainen kertoo, että Huittisissa on jopa jo valmiina leikkaamotilaa, joka on ollut käytössä vielä jokin aika sitten. Lisäksi tontilla on vajaakäytössä olevaa tuotantotilaa.

– Teemme merkittäviä lisäinvestointeja Huittisten tuotantotiloissa. Vahvistamme nykyistä konekantaa, jotta pystymme paremmin vastaamaan alati kiristyvään kilpailutilanteeseen. Investointiin kuuluu muun muassa kylmätekniikan uudistamista.

Sekä pakkaamossa että logistiikkakeskuksessa on reilusti kapasiteettia Liedosta siirtyvää tuotantoa varten.

Polttoöljy korvattiin biokaasulla

Energiantuotanto Huittisissa on ottanut aimo harppauksen ekologisempaan suuntaan. Viiden vuoden projekti valmistui, kun Landeli Group otti loppuvuonna 2022 tuotantokäyttöön Huittisten uudistetun energiakeskuksen.
Jari Kortelainen kertoo tyytyväisenä, miten prosessihöyry tuotetaan nykyisin polttoöljyn sijaan biokaasulla. Biokaasu toimitetaan pääosin Gasumin Vampulassa toimivalta biokaasulaitokselta, joten siinäkin saavutetaan merkittävää logistista säästöä.

– Gasum tuottaa biokaasua muun muassa elintarviketeollisuuden sivuvirroista, joten tämä on aitoa kiertotaloutta, Kortelainen iloitsee pitkän ja vaativan projektin valmistumisesta.

Landeli Group aikoo jatkaa voimakasta kehittämistyötä. Tavoitteena on edelleenkin saada lisää synergiaa, mahdollisimman ympäristöystävällisesti.