Tiedote 12.6.
Mattila Bros. liittyy yhteen yli satavuotiaan ahvenanmaalaisen W.J. Dahlman Ab:n kanssa
Mattila Bros. on siirtynyt osaksi W.J. Dahlman Ab:n liiketoimintakokonaisuutta. Tämän muutoksen myötä Mattila Bros. aloittaa tiiviin yhteistyön sisaryritystensä W.J. Dahlman Ab:n ja Dynameat Oy:n kanssa.
Yhteistyö tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia hyödyntää koko konsernin osaamista, hankintaa, tuotantoresursseja ja tuotekehitystä. Tavoitteena on palvella asiakkaita entistäkin paremmin, laadukkaammin ja joustavammin. Vahvuudet yhdistämällä yritys pystyy reagoimaan markkinoiden tarpeisiin entistä ketterämmin sekä tuomaan täysin uusia ratkaisuja ja tuotteita tarjontaan.
Mattila Bros. on tunnettu erityisesti perinteisestä savusaunastaan, joka on toiminut tehtaan sydämenä koko sen toiminnan ajan. Yrityksen kunnianhimo ja käsityöläisperinne ovat saaneet tunnustusta myös valtakunnallisesti: Smokehouse-valmisruokasarja voitti pari vuotta sitten televisiossa järjestetyn Suomalainen menestysresepti -kilpailun tuoden esiin savun, maun ja juurevan suomalaisen osaamisen.
Tero Sivula jatkaa Mattila Bros.:n CGO:nä ja vastaa jatkossakin yrityksen ja myynnin kehittämisestä sekä asiakassuhteista. Tero tuntee asiakkaiden tarpeet erinomaisesti – nyt hän voi keskittyä siihen, missä hän on parhaimmillaan.
Kuvassa vasemmalta oikealle Matti Ekqvist, Johannes Dahlman, Essi Sivula ja Tero Sivula.














