Liha ja ruoka 6/2026  Teksti ja kuvat: Mari Hannuksela

Vähintään kerran vuosikymmenessä tulee jokin isompi kriisi. Näin neuvoivat kokeneet palvarit nuorta Seppo Korpelaa. Miten selvittiin rasvakriisistä, OTK:n hajoamisesta, 90-luvun lamasta ja tehtaan tulipalosta? Entä miltä tuntui perheyrityksen myyminen?

Kun Arvi Korpela sai sydänkohtauksen, perheen äiti Vilma Korpela alkoi kantaa päävastuun Lihasavustamo Arvi Korpela Oy:n toiminnasta. Esikoinen Seppo Korpela oli 20-vuotias ja pikkuveli Jari-Jukka Korpela viisi vuotta nuorempi. Vastuu painui myös Sepon harteille. Onneksi armeija oli jo käytynä, ja kokemusta palvaamolla työskentelystä oli kertynyt iltaisin, viikonloppuisin ja lomien aikana.
Syyskuussa Seppo Korpela täytti 70 vuotta. Samoihin aikoihin tuli täyteen noin 50 vuotta yrittäjyyttä. Mitä kaikkea näihin vuosikymmeniin mahtuu? Ja mitä Korpela haluaa sanoa nyt yrittäjäuran alussa oleville?

Reippaasti suolaa ja junakyydillä Lappiin

Kankaanpään seutu oli vahvaa saunapalvikulttuurin aluetta jo 1950-luvulla. Lihoja palvattiin herkullisen maun takia, mutta tärkeimpänä tavoitteena oli parantaa tuotteiden säilyvyyttä. Kylmäketju oli tuntematon käsite, ja jääkaappeja oli hyvin harvassa taloudessa.

Arvi Korpela oli töissä Kalle Mattilan perustamassa Kalle Mattilan palvaamossa. Vuonna 1958 Korpela perusti oman yrityksen, Lihasavustamo Arvi Korpela Oy:n. Työ oli aluksi hyvin käsityövaltaista, mutta pikkuhiljaa tuotantoa saatiin koneellistettua.
Millaista oli toimia saunapalviyrittäjänä tuona aikana?

– Ruhot palasteltiin määrättyihin osiin, suolattiin ja palvattiin. Aika suolaisia tuotteita tehtiin. Suolaa piti olla paljon, että tuotteet kestivät pilaantumatta matkan esimerkiksi lämpimässä junavaunussa meiltä Pohjois-Suomeen. Kylmäkoneita alkoi laajemmassa mitassa tulla vasta 1970-luvulla.

Seppo ja Jari-Jukka Korpela tekivät itse kaikkia yrityksen töitä: siivousta, kaikkia konehommia, myyntiä.

– Paljon olen sianruhoja kantanut kauppaan nuorena miehenä. Kaupankäynti oli sellaista, että meidän varasto oli pyörien päällä. Melkein kaikki oli irtotavaraa. Meidän auto kulki määrättyä reittiä ja ajoi kaupan pihaan. Kaupan mies tuli pihaan ja tehtiin kaupat, punnittiin ja kirjattiin lähetteeseen. Laskut tehtiin sitten konttorilla kirjoituskoneella ja kalkkeripaperilla 3–4 kappaleena.

Kaupalla oli omaa teollisuutta

1900-luvun puolivälissä eri kaupparyhmiä oli paljon. Osuuskaupoilla oli vahvaa omaa teollisuutta.

Esimerkiksi E-liikkeen omistama Keskusosuusliike OTK oli Suomen suurimpia teollisuusyrityksiä. Kaupan puolella Keskon asema oli vahva. Palvareiden keskuudessa myytiin mielellään Keskon kauppiaille. Osa palvareista jopa vähän karsasti niitä, jotka myivät tuotteita osuuskaupalle.

Seppo Korpela muistuttaa, että lihateollisuus oli jakautunut osuustoiminnalliseen ja yksityiseen.

– Osuusteurastamoiden keskusjärjestö Tuottajain Lihakeskuskunta (TLK) määritti jäsenteurastamoille toiminta-alueet, joiden ulkopuolelle ne eivät saaneet myydä.

Saunapalviväki oli (ja on edelleen) tiiviisti tekemisissä toistensa kanssa. Moni sen ajan yritys toimii edelleen, tosin nimet ja omistussuhteet ovat saattaneet muuttua matkan varrella.

– Kun Kalle Mattilan palvaamo ei saanut Lavian kunnalta suurempaa tonttia, yritys siirtyi Huittisiin ja siitä tuli Huittisten Lihapojat.

Omistajasuvun jäsenet ja työntekijät perustivat myöhemmin useita yrityksiä, kuten Veljekset Mattilan, Veikko Pajuniemen, Pekka Pajuniemen, Hyvinkään Palvin, Oripään Saunapalvin, Auran Palvituotteen…

Seppo Korpela kuunteli kokeneiden palvareiden tarinoita. Mieleen jäi neuvo: Aina kymmenen vuoden jälkeen tulee jokin iso mullistus. Ei saa tuudittautua tasaiseen, vaan aina pitää varautua, että mitä seuraavaksi.

– Rasvakriisi oli sellainen iso mullistus. Ennen rasva oli arvokasta, ja sian ruho oli sitä arvokkaampi, mitä enemmän siinä oli silavaa. Sitten trendit muuttuivat ja alettiinkin haluta rasvatonta. Muutokseen sopeutuminen otti kyllä aikansa, Seppo Korpela muistelee.

Työvoiman perässä Isojoelle

Lihasavustamo Arvi Korpelan toiminta laajeni vuosien varrella. 1970-luvulla toimintaa ei saatu enää laajennettua Kankaanpään tontilla. Mikä ratkaisuksi?

– 1980-luvulla oli vaikea löytää työntekijöitä. Isojoelta meni iso neulomo ja saha konkurssiin, samoin Isojoen meijeri lopetti toimintansa. Me ostettiin se meijeri ja alettiin tehdä lihajalosteita Kankaanpään lisäksi Isojoella.

Pääomamarkkinat vapautuivat. Eivätkä ilman lieveilmiöitä. Kun pääomaa sai, yritykset investoivat. Kunnat houkuttelivat yrittäjiä, tarjosivat edullisia tontteja, vesisopimuksia ja muita etuja.

– Omien alueiden pankinjohtajat kilpailivat siitä, kuka antoi eniten luottoja. Salkkumiehet tulivat myös kaupungeista ja tarjosivat, että paljonko lainaa tarvitset. Takaajia kuitenkin tarvittiin. Omaisuutta pantattiin ja tehtiin henkilötakauksia.

Keskusosuusliike OTK ja sen omistama OTK-liha alkoivat heikentyä, ja lopulta E-liike luopui teollisuudesta. Siinä rytäkässä meni monta teurastamoa ja lihanjalostamoa kiinni tai sai uuden omistajan. Muutos oli kivulias, ja Korpelallekin tuli siitä tuntuvia luottotappioita.

1990-luvun lama oli melkoinen rysäys. Kaikki eivät kestäneet isoja valuuttalainoja ja kuluttajien heikentynyttä maksukykyä. Korpela onneksi selvisi.

EU-jäsenyys vaati investointeja

1990-luvun puolivälissä Korpelan perheyrityksen nimi muuttui. Uusi nimi oli Lihajaloste Korpela Oy.

EU-jäsenyys tiukensi hygieniasäädöksiä. Korpelat huomasivat, ettei yrityksen kumpaakaan toimipaikkaa oikein kannattanut saneerata EU-kuntoon.

– Honkajoella eräs salaattiyritys lopetti toimintansa. Ostettiin se laitos. Alettiin tehdä laajennusta, joka saatiin harjakorkeuteen vuonna 2001. Oltiin tyytyväisiä ja toiveikkaita. Eräänä sunnuntaina olin töissä. Meille oli tulossa maanantaina Ruotsista asiakkaita ostoksille. Katselin valvontakameroista, että mitä ihmeen savua tuolla on?

Uuniosastolla oli syttynyt tulipalo, jonka tarkka syy ei koskaan selvinnyt. Se oli paha takapakki.

– Piti nopeasti löytää uusi tehdas. Huittisten Lihapojat oli juuri mennyt konkurssiin, mutta emme päässeet sopimukseen sen ostamisesta.

Pääsimme onneksi Jämijärvelle Mynttiseltä vapautuneisiin tiloihin. Kun oli vuosi oltu Jämijärvellä, Huittisten konkurssipesä otti yhteyttä.
Tällä kertaa päästiin kauppoihin, ja Korpela muutti Huittisiin. Seppo Korpela kuitenkin kertoo, että aika paljon piti investoida, ennen kuin saatiin Huittisten tilat tuotantokuntoon.

”Keskity omaan tekemiseen”

Vuosien mittaan toiminta laajeni edelleen. Lihajaloste Korpela palkittiin useaan kertaan erilaisilla yrittäjäpalkinnoilla. Syyskuussa 2020 julkistettiin iso yrityskauppa: Landeli Group Oy osti Lihajaloste Korpelan. Seppo Korpela istuu edelleen Landelin hallituksessa. Lisäksi hänellä on vielä omaa, pienempää yritystoimintaa.

50 vuotta yrittäjänä. Mikä on muuttunut? Seppo Korpela näkee, että kaupan keskittyminen on viime vuosikymmenten suurimpia muutoksia.

– Myös logistiikan muutos on merkittävää. Ennen jos yrityksessä oli 10 ihmistä töissä, heistä 8 oli tuotannossa ja 2 lähettämössä. Nykyisin tahtoo olla päinvastoin. Ja ennen yritys laitettiin sinne, missä oli edullinen tontti ja sopivaa työvoimaa. Nykyisin katsotaan, missä ovat asiakkaat ja kuluttajat, raaka-aineet ja logistiset yhteydet.

Aikaisemmin jokaisella firmalla oli omat autot ja kuljetuskalustot. Elintarvikelogistiikkaan erikoistuneet toimijat, kuten LTP Logistics Oy, ovat tuoneet paljon tehokkuutta toimintaan.

Seppo Korpela miettii, että lihateollisuus ei ole mikään helppo ala. Työpäivät olivat pitkiä vuodesta toiseen.

– Joku neuvoi aikanaan, että älä seuraa, mitä muut tekevät, vaan keskity omaan tekemiseen. Tässä on iso vastuu, kun tehdään valtavia määriä ruokaa. Meillä Korpelassa oli niin hyvä onni, ettei koko yrityksen historian aikana ollut yhtä ainoaa takaisinvetoa eikä epidemiaa.

Miltä oman yrityksen myyminen tuntui?

– Haikealtahan se tietysti tuntui ja erityisesti jäin kaipaamaan yhteistyötä henkilökunnan kanssa. Me olimme kuin iso perhe vuosikymmenien ajan ja henkilökunnan vaihtuvuus oli pientä. Mutta kaikki loppuu aikanaan, ja pitkä työrupeama ja alati muuttuva toimintaympäristö varmaan vauhdittivat minulla luopumista.

Arvostettu järjestöaktiivi

Seppo Korpela oppi alusta saakka arvostamaan kokeneiden yrittäjien neuvoja. Olikin luontevaa toimia Saunapalviyhdistys ry:ssä, ensin sihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. Korpelan johdolla saatiin muun muassa perinteiselle saunapalvillekinkulle EU-nimisuoja. Nimisuoja koskee tuotetta ”Aito Saunapalvikinkku / Äkta basturökt skinka”.

Honkajoen Yrittäjät ry:n puheenjohtajana Seppo Korpela toimi yli viisitoista vuotta.

Saunapalviyhdistyksen myötä aukesi polku myös Lihakeskusliitto ry:n toimintaan. Korpela toimi pitkään Lihakeskusliiton puheenjohtajana. Korpela tunnetaan rauhallisena, pitkäjänteisenä ja sovittelevana järjestöjohtajana.