Tapola

PALVELUT: TUORELIHA, LIHAVALMISTEET, VALMISRUOKA JA VÄLIPALATUOTTEET

Erityisesti mustastamakkarastaan tunnetussa Tapolassa korkea laatu on aina etusijalla! Kuluttajilta saadun luottamuksen säilyttämiseksi raaka-aineiden hankinta, suosikkituotteiden kehittäminen, valmistus ja valvonta sekä jakelu pyrkivät kaikki vastaamaan tähän.

Tapolan tehtaan sijainti keskellä Tampereen Lielahtea sijaitsevaa liikealuetta asetti aikanaan erityisvaatimuksia rakentamiselle. Myös tuotantolaitoksen uudistamisen sekä laajentamisen kunnianhimoisina tavoitteina oli toteuttaa kaikki käytössä olevat toimenpiteet, joiden avulla ympäristöön joutuvia päästöjä voitiin ratkaisevasti vähentää. Tapola Oy:lle onkin myönnetty mm. Tampereen Nuorkauppakamarin ympäristöpalkinto.

Tapola Oy
Harjuntausta 8
33400 Tampere
Puh. (03) 315 171

www.tapola.fi

Lue lisää Liha ja ruoka -lehden arkistosta

”Ei sitä kymmenettä kinkkukiusausta”

Kauppojen valmisruokahyllyistä löytyy tammikuun lopussa neljä uutta kotiruokaa Tapolalta. Mustamakkara ja muusi, pulled pork ja mac’n cheese, BBQ-possu ja savujuustoperunat sekä pippurikana ja kasvisgratiini tuovat lautaselle aitoja makuja, joissa maistuvat laadukkaat raaka-aineet ja tarkka käsityö.

Maistuisiko muhkea kolmen kilon veripalttu?

Tapola Oy Lihanjalostustehdas valmistaa isoa perinnepalttua vain kuutena päivänä vuodessa. Muina aikoina saadaan tyytyä 400 gramman kuluttajapakattuun pikkupalttuun.

Nuorekas seiskakymppinen

Tapolan lihanjalostamossa juhlitaan tänä vuonna 70-vuotissynttäreitä. Yrityksen kypsästä iästä huolimatta meno Tapolassa on nuorekasta, kun suvun neljäs sukupolvi on ottanut ohjat käsiinsä ja johtaa perheyritystä nykyajan vaatimalla tavalla mutta kuitenkin perinteitä kunnioittaen.

Tapola avasi ravintolan Pirkkalassa

Kebabin ystävät Pirkanmaalla ilahtuivat, kun Pirkkalan Prismassa avautui helmikuussa Abu Fuad -ravintola. Tapola Oy Lihanjalostustehdas ja Abu Fuad aloittivat yhteistyön loppuvuodesta 2020 ja toivat kauppoihin ympäri Suomen legendaariset Abu Fuad Kebabit ja kastikkeet.

© Copyright - Liha ja ruoka