Liha ja ruoka 50 vuotta sitten: Pienen on hyvä

Liha ja ruoka (silloin Lihalehti), toukokuu 1974

Tampereen Lihajaloste Oy on perheyhtiö. Sen perusti nykyinen johtaja talousneuvos Jorma Nieminen kolmen muun osakkaan kanssa vuonna 1950. Pispalasta löytyi sopiva tontti jalostamolle. Makkaraa syntyi ensin omistajien ja muutamien apulaisten voimin. Menekin vaikeuksia ei ole ollut laihojen säännöstelyvuosien jälkeen.

Käydessämme tänä päivänä kurkistamassa Lihajalosteeseen on siellä nyt johdossa useampi kuin yksi Nieminen. Isä onkin luovuttanut nyt jo käytännön johdon pojilleen Mikolle, Sepolle ja Ristolle. Osakkeenomistajien joukossa ei ole enää ketään ulkopuolista. Itse talousneuvos ottaa kuitenkin vielä ohjat käsiinsä, jos tarvitaan, kuten nytkin kun tämän lehden toimittaja joutui ensimmäisenä työnään tutustumaan jalostamotoimintaan.

Niemiset eivät ole pyrkineetkään huimasti laajentamaan ja lisäämään tuotantoa. Heillä on vakioasiakkaansa, ja tuotanto voidaan mitoittaa sen mukaan. Yhtiöllä on myös vanha sopimus siitä, että he saavat teurastuttaa itse hankkimansa karjan Karjakunnan teurastamossa.

”Siitä lähti ujellus kuin suihkukoneesta”

Taloon oli hankittu vastikään uusi tehokas kutteri eli taikinan sekoittaja, jollaisen tämän kirjoittaja näki ensi kertaa. Parinkymmenen vuoden kokemuksen omaava makkaramestari Suvanto oli juuri tekemässä taikinaa. Hän esitteli konetta, käynnisti sen. Seos oli lenkkimakkaran sisustaa. Makkaramestari käynnisti kutterin täydellä teholla pyörimään. Siitä lähti ujellus kuin suihkukoneesta. Hetken kuluttua se sylkäisisi sisältönsä sammioon, siltä se ainakin näytti vieraan silmiin.

Katseltiin siinä sitten makkaramestarille niin tavallisia puuhia. Itse talousneuvos ja hänen poikansa intoutuivat kertomaan ja selostamaan asiaa. Vitsiä myös syntyi. Yhden mieleen hyvin jääneen tokaisi juuri makkaramestari:

– Ennen oli vain kolme herraa, joita kannatti arvostaa: maaherra, kirkkoherra ja makkaraherra.

Käväistiin vielä katsomassa rakennuksen toisessa päässä makkarauuneja, joissa oli parhaillaan kypsymässä lenkkiä lenkin perään. Toinen osa oli jo valmiina riippumassa tangossa vähän sivummalla. Kauniin ruskeita olivat! Siinä ne jäädytetään, pakataan ja lähetetään tilaajille.

– Kovin suureksi emme halua tuotantoamme paisuttaa niin emmekä niin ollen laajenna yhtiötämme. Ettei kävisi niin kuin Keihäsen, sutkauttaa siihen talousneuvos Nieminen ilkikurinen välke silmäkulmassa.

Talousneuvos Niemiseltä tämän jutun tekijä sai myös hyvän ja hyödyllisen makkaran kypsennysohjeen.

– Makkaraa ei saa koskaan lämmittää niin, että vesi kiehuu. Aromit vain liukenevat keitinveteen ja itse makkara halkeaa. Ne on kypsennettävä alle 80 asteen lämmössä. Sama asia koskee perunaakin, niitäkin tahdotaan keittää myös liian kauan, niin että ne hajoavat.

Minkälainen mahtaa olla makkara-alan tulevaisuus?

– En hyväksy sitä, että nykyään myydään paikoin makkaraa vähittäiskaupassa tukkuhintaa halvemmalla. Jos 30-luvulla verrattiin lenkkimakkaran hintaa jauhelihan hintaan, oli lenkkimakkara kalliimpaa. Nykyään vastaavaa makkaraa myydään alle jauhelihan keskihinnan. Parhaimpia osia ruhoista myydään myös suoraan vähittäisliikkeisiin fileinä, suolalihaksi ja paisteiksi.

Talousneuvos on ollut vaikuttajayksilö alallaan ja on vieläkin. Hän on istunut monien yhdistysten johtokunnissa puheenjohtajana jne. Ollut ajamassa asiaa siihen suuntaan, että muun muassa Kauppahalli Tampereella on edelleen käytössä, vaikka sitä jo uhkasi sulkeminen. Sen kauppiaidenkin liikevaihto on nyt noususuunnassa.

Liikkeen henkilökuntaan tuntui talousneuvos Nieminen olevan tyytyväinen. Erimielisyyksiä on ollut, mutta ne ovat aina tulleet selvitetyiksi. Ammattimiehistä useimmat ovat olleet talossa jo yli 20 vuotta. Heillä on kuten kuntien ja valtion palveluksessa olevillakin usein kiertävä vuosiloma. Palkat on pyritty niin ikään pitämään mieluummin yläkantissa kuin normien määräämänä. Kellokorttia talossa ei tunneta eikä tarvita.

Lue myös: Ruoan pakkaaminen on melkoista palapeliä